Oppilaan kohtaamisesta

Opetusryhmääni ohjautuu karkeasti jaotellen kahta eri ”oppilastyyppiä”: arkoja ja ahdistuneita sekä aggressiivisia ja häiritseviä. Heitä kaikkia yhdistää runsaan koulupoissaolot. Osa on ehtinyt jäädä jo kokonaan koulusta pois.

Kun ryhmääni tulee uusi oppilas, käytän runsaasti aikaa tutustumiseen. Alkuun uusi oppilas ei ole juurikaan kiinnostunut keskustelemisesta. Se näyttäytyy esimerkiksi täydellisenä hiljaisuutena, katsekontaktin puuttumisena, haistatteluna. Kuitenkin lähes poikkeuksetta ajan kanssa keskusteluyhteys löytyy ja sitä kautta myös yhteistyö.

Jokainen ihminen kaipaa hyväksyntää ja haluaa tuntea olonsa pidetyksi. Tähän tietoon on hyvä nojata silloin, kun tilanne tuntuu vaikealta. Jos opettaja osoittaa oppilasta kohtaan hyväksyntää, myötätuntoa ja kiintymystä, ei oppilas jaksa loputtomiin vihoitella. Se ei välttämättä auta opiskelun kanssa tai oppitunnilla tapahtuvaan käytökseen, mutta se auttaa asioiden hoitamisessa. Jos oppilaan kanssa on hyvät välit, häntä on helpompi ohjata. Häntä voi komentaa ilman, että hän kantaa kaunaa.

Kunnioitus on tärkeä osa kohtaamista. Varsinkin teini-ikäisten kanssa kunnioitus pitää ansaita, mikä tapahtuu kunnioittamalla ensiksi itse. Aikuisen on ansaittava nuoren kunnioitus. Tämä tapahtuu hyvän kohtaamisen kautta.

Kohtaamiseen kannattaa satsata, koska se maksaa itsensä takaisin.

Lopuksi kerron vielä esimerkin.

Joitain vuosia sitten ryhmääni tuli oppilas tutustumaan. Hän oli sitonut hupparin hupun niin tiukalle, että nenänpää vain näkyi. Hupun sisältä kuului kirosanoja. Ei vittu kiinnosta. Ihan sama. Turpa kiinni. Kerroin silti rauhallisesti, mistä ryhmässä on kysymys. Osoitin myötätuntoa kertomalla, että ymmärrän, ettei ryhmämuutos ole mieluinen juttu, mutta teen kaikkeni, että uusi ryhmä olisi mahdollisimman mukava.

Parin viikon päästä hän aloitti ryhmässä yhtä piilossa hupun sisällä ja yhtä vihaisena kuin tutustumiskäynnillään. Edelleen hän kirosi, kieltäytyi kaikesta. Minä en antanut periksi enkä loukkaantunut rumista puheista. Joka päivä tervehdin iloisesti. Kysyin, mitä kuuluu. Kerroin omia kuulumisiani. Puhuin hänelle aina nätisti. En pakottanut enkä painostanut.

Noin kuukauden kuluttua tiukka huppu oli vaihtunut lippikseen. Nuori teki kanssani jonkin verran tehtäviä. Hän ei enää ollut vihainen, vaikka ei täysin tyytyväinenkään. Puolen vuoden kuluttua hän puhui hiukan huolistaan.

Nuori sai päättötodistuksen ajallaan. Myöhemmin moikkaamaan tuli seesteinen nuori, joka halasi.

Mitä kokemuksia sinulla on hyvästä kohtaamisesta?